Monesti kuulee yritysten pohtivan parasta ajankohtaa vaikuttajamarkkinoinnille. Sopiva ajankohta riippuu toki paljon tuotteesta tai palvelusta ja siitä, mikä sen sesonki on. Lisäksi on hyvä miettiä, milloin kuluttajat alkavat pohtia kyseisen tuotteen tai palvelun hankintaa ja mahdollisesti kartoittelemaan, minkä valmistajan tuotteen valitsevat.

Sesonkituotteet – ole valmis hyvissä ajoin ennen kauden alkua

Kevät on vasta aluillaan, mutta ihmisten ajatukset ovat jo kevätkalusteiden hankinnassa, lomamatkoissa, kesän aktiviteeteissä sekä aurinkolasien hankinnassa. Osa ostopäätöksistä on isompia kuin toiset ja ne vaativat enemmän kypsyttelyä, joten vaikuttajamarkkinointia kannattaa tehdä pitkäjänteisesti heti kauden alun häämöttäessä edessä.

Esimerkiksi kevään pihan tai parvekkeen sisustusten suunnittelu on jo varmasti aloitettu ja ihmiset keräävät ideoita, hakevat inspiraatiota somesta ja vertailevat niitä keskenään, ennen hintavampia hankintoja. Kun tällaiset isot pihakalusteet tai muut kevään sisustustuotteet on hankittu, niiden selailu lopetetaan. Kun teet kampanjan juuri kauden alussa, palvelevat sisällöt yritystäsi läpi kauden.

Kesän lomat hankitaan usein myös hyvissä ajoin, samoin kausikortit vaikkapa golf-kentälle. Myös näille palveluille markkinointi kannattaa ajoittaa heti kauden alussa tai jopa ennen sitä.

Pienemmät kesän ja kevään hankinnat

Pienempiä, hetken mielijohteestakin ostettavavia tuotteita tai palveluita kannattaa markkinoida läpi kauden. Rannalla loikoillessa moni saattaa selailla somea siinä toivossa, että löytäisi hauskan aktiviteetin kesäloman viettoon. Bongatessaan vaikuttajan kokemuksen jostakin uudesta kivasta aktiviteetista, ihmiset saattavat innostua kokeilemaan matalalla kynnyksellä jotakin uutta. Aina parempi, jos kampanjaan on liitetty jokin kokeilu-etu.

Toinen saattaa taas tuskailla mökillä jonkin asian kanssa, jonka ratkaiseva tuote löytyykin somesta vaikuttajan suosittelemana. Tai ehkäpä tyyliin sopivat aurinkolasit puuttuvat ja ne bongataan oman suosikkivaikuttajan somesta.

Läpi kesän toimivat myös loistavasti ravintola-markkinointi ihmisten etsiessä viihtyisämpiä terasseja, herkullisimpia drinkkejä ja ruokia!

Miten kevään vaikuttajamarkkinointi kannattaa toteuttaa ja menikö paras ajankohta jo?

Tässä me autamme mielellämme! Aluksi meidän täytyy kuulla tuotteestanne, palvelustanne sekä tavoitteistanne, jonka perusteella voimme antaa ideoita, ehdotuksia sekä rakentaa tarjouksen sopivista vaikuttajista.

Vaikuttajat sekä käytettävät somekanavat kannattaa valita tarkkaan, jotta markkinointi tavoittaa oikean kohderyhmän ja antaa halutun, oikeanlaisen kuvan tuotteesta tai palvelusta.

Jotta sisällöstä tulee mahdollisimman kiinnostava, kannattaa vaikuttajalle antaa mahdollisuus tehdä toteutus oman tyylinsä mukaan, sillä juuri se puhuttelee hänen seuraajiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kuitenkin tuoden tärkeimmät ominaisuudet tuotteesta tai palvelusta esiin.

Ole siis matalalla kynnyksellä yhteydessä meihin, niin sovitaan lyhyt etäpalaveri ja käydään juuri teidän tuotteenne tai palvelunne markkinointia läpi!


Pinja Tuominen

Head of Influencer Marketing
pinja @ performission.fi
+358 44 0531 211

Published On: 1. huhtikuuta 2024

Ota yhteyttä

Voit soitella meille suoraan tai lähettää alta viestiä!

    Jutta Hirsimäki

    Vaikuttajamarkkinointi
    +358 50 3099 155
    jutta@performission.fi

     Pinja Tuominen

    Vaikuttajamarkkinointi
    +358 44 0531 211
    pinja@performission.fi