Vaikuttajamarkkinointi on yksi selkeästi suosituimmista markkinoinnin keinoista kuluttajille myytävien palveluiden ja tuotteiden osalta. Yksi suosion syistä on mahdollisuus tarkkaan kohdennukseen sekä siihen tunnettuun seikkaan, että suositus on aina ollut yksi tehokkaimmista keinoista asiakashankinnassa.

Vaikuttajien kautta tuotteita ja palveluita mainostaessa viestin saa aina myös paremmin personoitua ja luotua jopa keskustelua aiheesta.

B2B -markkinointi yrityksen sosiaalisen median kanavissa

B2B -yritys ja sen sosiaalisen median käyttö jää usein pintapuoliseksi tai sekavaksi, erityisesti kun resursseja tai osaamista ei löydy yrityksen sisällä riittävästi. Tästä huolimatta myös B2B-yrityksillä on mahdollisuus hyödyntää sosiaalista mediaa vaikuttavasti – rakentamalla suhteita, herättämällä luottamusta ja tarjoamalla asiantuntevaa, yleisöä kiinnostavaa sisältöä.

Esimerkiksi tiedottaminen, asiantuntijuuden esiin tuominen, asiakaspalvelu ja brändin rakentaminen voivat olla B2B-sisällön keskiössä.

Sosiaalinen media ei kuitenkaan ole oikea paikka suoralle myyntipuserrukselle. Parempi lähestymistapa on ajatella somea kohtaamispaikkana – voidaan herättää kiinnostusta, avata keskustelua ja vahvistaa asiantuntijamielikuvaa. Vasta kun luottamus on syntynyt, on aika siirtyä syvempään asiakaskohtaamiseen muissa kanavissa.

Monesti tällainen somemainonta mielletään vain kuluttajapuolen jutuksi, mutta voiko vaikuttajamarkkinointia hyödyntää myös yritysten välisessä kaupankäynnissä? Kyllä voi!

Millaisille aloille B2B-vaikuttajamarkkinointi sopii?

Vaikuttajamarkkinoinnin hyödynnettävyys ja parhaat kanavat yrityspuolella sopivat lähes kaikenlaisille yrityksille lähes kaikilla aloilla.

Vaikka yrityksesi myisikin tuotteita toisille yrityksille, mutta loppukäyttäjä kuitenkin on kuluttaja, on myös järkevää markkinoida tuotetta kuluttajille jälleenmyyjienne myynnin lisäämiseksi.

Myös kaikille toiminimiyrittäjille suunnatuille palveluille ja tuotteille b2b sisältömarkkinointi toimii todella hyvin! Moni somevaikuttajista on itse toiminimiyrittäjiä ja siksi he osaavatkin hyvin kertoa yleisölleen omista kokemuksistaan sekä tuotteen tai palvelun ominaisuuksista inspiroivalla ja helposti lähestyttävällä tavalla.

Moni vaikuttaja puhuukin nykyään paljon myös yrittäjän elämästä ja yrittäjäksi ryhtyminen kiinnostaa yhä useampaa joko oman työn ohella tai sitten ihan täysipäiväisenä yrittäjänä. Juuri siksi tämä kanava on erityisen tehokas tavoittamaan yrityksesi potentiaaliset asiakkaat.

Yritys voi pitää markkinointia haastavana, mutta vaikuttajan avulla voidaan tuottaa erilaista sisältöä.

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa B2B-puolella?

Yrityksellesi sopivin sosiaalisen median kanava riippuu muun muassa alasta, kampanjatavoitteestanne sekä toivotusta asiakaskunnasta. B2B-puolella blogit, Linkedin ja Instagram ovat useammalle yritykselle ne sopivimmat kanavat, mutta tilanteesta riippuen myös muita sosiaalisen median kanavia voidaan hyödyntää.

Vaikuttajamarkkinointia voidaan hyödyntää puhtaasti markkinoinnin lisäksi myös brändimielikuvan tai työnantajamielikuvan rakentamisessa ja esilletuomisessa.

Me Performissionilla seuraamme aktiivisesti sosiaalisen median eri kanavia ja vaikuttajia, jolloin pysymme ajan tasalla siitä, keitä vaikuttajia ja missä kanavissa sinun yrityksesi kannattaa hyödyntää tavoittaaksesi haluamasi asiakaskunta. Räätälöimme aina jokaisen kampanjan yrityksen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, joten jos mietit, soveltuuko vaikuttajamarkkinointi sinun yrityksellesi ja miten juuri teidän kannattaisi tätä markkinointitapaa hyödyntää, ota meihin yhteyttä.

Artikkelin kirjoittaja:


Pinja Tuominen
Head of Influencer Marketing
pinja @ performission.fi
+358 44 0531 211