Näin syksyn tullen on hyvä suunnata katseet kohti loppuvuotta ja vuoden myynnillisesti kuuminta sesonkia, kun ihmisillä on ostohousut jalassa. Edessä on mm. I love me -messut, Halloween, Isänpäivä, Single`s Day, Black Friday, Cyber Monday ja tietenkin joulumyynti. Mikäli budjetissa on vielä tilaa loppuvuoden osalta, suosittelemme panostamaan näihin myynnillisesti tärkeisiin tapahtumiin vaikuttajamarkkinoinnin avulla.
Vaikuttajat tunnetusti vaikuttavat seuraajiinsa ja heidän ostopäätöksiinsä, joten mikäli mainostettava tuote/palvelu on vaikuttajalle sopiva, hyvin suurella todennäköisyydellä se kiinnostaa myös hänen seuraajiaan. Vaikuttajan taitavasti toteutettu mainos myynnillisesti tärkeän päivän ympärillä, paitsi ohjaa liikennettä halutulle sivustolle, parhaimmillaan myös konvertoi. Siispä mikäli yrityksen loppuvuoden myynnillinen satsaus on esimerkiksi Black Fridayssa, sinne kannattaa laittaa paukkuja myös vaikuttajamarkkinoinnin osalta. Buukkausten suhteen tulisi kuitenkin olla nopea, sillä vaikuttajien kalenterit täyttyvät jo kovaa kyytiä ja kampanjoita lyödään vauhdilla lukkoon.
Mikäli yrityksessänne halutaan tehdä vaikuttajamarkkinoinnin panostuksia loppuvuoteen, me autamme. Etsimme yritykselle sopivat vaikuttajat – tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Toteutamme kokonaisuuden avaimet käteen periaatteella yhdessä juuri oikeaa kohderyhmää tavoittavien vaikuttajien kanssa, auttaen teitä pääsemään myynnillisiin tavoitteisiin.
Olethan rohkeasti yhteydessä asiantuntijoihimme, mikäli sinäkin haluat menestystä loppuvuoden sesonkiin ja myyntiin.
Jutta Hirsimäki
Head of Influencer Marketing
jutta @ performission.fi
+358 50 3099 155
Ota yhteyttä
Voit soitella meille suoraan tai lähettää alta viestiä!
Jutta Hirsimäki
Vaikuttajamarkkinointi
+358 50 3099 155
jutta@performission.fi
Pinja Tuominen
Vaikuttajamarkkinointi
+358 44 0531 211
pinja@performission.fi